
Olen Jaana, kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistäjä
Olen mm. voimavarakeskeinen mindfulness-ohjaaja ja rentoutusohjaaja. Ohjaan rentoutustuokioita ja äänimaljarentoutusta sekä pidän toiminnallisia hyvinvoinnin luentoja, koulutan, järjestän hyvinvoinnin tapahtumia, ohjaan lempeää joogaa, annan rentouttavia yksilöhoitoja, tarjoan voimavaravalmennusta ja pyöritän hoitolaa. Työni on mahtavan monipuolista ja teen sitä suurella sydämellä!
Olen nuorempana harrastanut yleisurheilua. Oman kilpaurani jälkeen valmensin nuoria yleisurheilijoita. Teatteriharrastus on kulkenut mukana kauan. Olen ollut lukuisissa teatteriprojekteissa sekä näyttelijänä että ohjaajana. Olen harrastanut mm. nykytanssia, luovaa tanssia ja tanssiteatteria. Mielenkiintoni hyvinvointiin heräsi oman terveyden edistämisen myötä. Tanssi, teatteri, jooga ja maalaaminen ovat avanneet minua rohkeampaan itseni ilmaisuun ja omannäköisen elämän kokemiseen.
Ennen yrittäjyyttä 16 vuoden luokanopettajuus antoi minulle näkemystä ihmisyyteen. Monien erikokoisten askelien jälkeen vuonna 2018 syntyi yritykseni Hyvinvointi Hellitä. Nykyään ”yritysperheeseeni” kuuluu myös Oulun Suolahoitola.
Nyky-yhteiskunnassa tehokkuus, suorittaminen ja työelämän paineet ovat tuoneet mukanaan yhä enemmän stressiä, kiirettä ja kuormitusta. Nämä puolestaan heijastuvat ihmisten jaksamiseen sekä töissä että vapaalla. Elämästä on tullut monelle suorittamista. Haluan auttaa ihmisiä olemaan enemmän läsnä tässä hetkessä kokemusperäisesti, ilman ajatusten armotonta kommentointia. Haluan auttaa ihmisiä olemaan itselleen armollinen ja elämään läsnäolevaa elämää.
Anna minun auttaa Sinua hyvinvoinnin polullasi.
Helli itseäsi ja Hellitä hetkeksi

Koulutustaustaa
Kasvatustieteiden maisteri
Voimavarakeskeinen mindfulness-ohjaaja
Kokonaisvaltainen rentoutusohjaaja
Kokonaisvaltainen lapsijoogaohjaaja
Yrittäjän ammattitutkinto
Jumppaohjaajan valmentajatutkinto taso 1
Vedic Art -kuvataiteen perus- ja jatkokurssi
Äänimaljahoitaja
Access Bars® hoitaja
(Access Bars koulutus, kaksi kehoprosessikoulutusta)
Energiahoitaja
Kuumakivihieronnan kurssi
Intialainen päähieronta -kurssi
Psykokinesiologian peruskurssi
Käytännön aromaterapia kurssi
Ayurveda-kurssi
Reiki 1

Mitä kaikkea yritysvuosieni aikana olen touhunnut? Tässä muutama esimerkki:
yksilöhoitoja
stressinhallintaryhmä
kivunhallintaryhmä
lempeä jooga
lapsi-aikuinen satujumppa- ja joogatunnit
erilaiset rentoutustapahtumat ja hyvinvointipäivät
yksilövalmennus
luova liike
lapsijooga- ja rentoutuskoulutukset varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja lukion henkilöstölle
messutapahtumat
äänimaljarentoutukset, rentoutustuokiot, hyvinvointiluennot työyhteisöille, yhdistyksille, erilaisille ryhmille





