LUOVA TANSSI

Onko teille tärkeää, että työntekijät jaksavat hyvin? Haluatteko tarjota työyhteisöllenne mahdollisuuden virkistää itseään työpäivän jälkeen? Luovan tanssin tunti on tarkoitettu niille, jotka haluavat liikkua luovasti ilman valmiita askelsarjoja. Parhaimmillaan luova tanssi vapauttaa lihasjännityksiä sekä tunnelukkoja, rentouttaa, antaa energiaa, puhdistaa, vahvistaa lihaksia, kasvattaa kehontuntemusta, lisää hapenottokykyä ja antaa itseluottamusta. Tunnilla liikutaan välillä rauhallisesti ja välillä niin, että syke varmasti nousee. Tutustutaan omaan kehoon, ilmaistaan itseämme ilman paineita, liikutaan yksin yhdessä ja välillä kontaktia ottaen. Liikumme monipuolisen musiikin tahdittamana. Tunti päättyy aina noin 10 minuutin rentoutusharjoitukseen.

Kootkaa työyhteisössänne porukka, joka haluaisi kokeilla luovaa tanssia. Tunti ei vaadi aiempaa kokemusta tanssimisesta. Tulette juuri sellaisena kuin olette. Tulkaa nauttimaan luovan tanssin riemusta!

Tunti voisi olla kerran viikossa teille sopivana ajankohtana (esim. klo 15.30-16.30).  Voitte tilata jakson, jonka pituus sovitaan erikseen (esim. kahdeksan kertaa tai koko syyskausi). Luovan tanssin tuntia varten työpaikaltanne tulisi löytyä tila (sali tms.) jossa voimme liikkua. Mukaan tarvitaan oma alusta, juotavaa, päälle rennot vaatteet. Halutessa voi ottaa myös villasukat /muuta lämmintä vaatetta loppurentoutusta varten.

Helli itseäsi ja hellitä hetkeksi.

 

Aika: 60 min /krt

Hinta: 99 € /krt, alv 0 % (108,90 € /krt, alv 10 %) Oulu ja Oulun seutukunnat

Huom. Jos työntekijät maksavat itse tunnit (työnantaja antaa tilan), neuvotellaan jaksokohtainen pakettihinta /hlö erikseen.

 

Ota yhteyttä

Jaana Vahtola p. 044 9828106

tai lähetä sähköpostia alla olevan lomakkeen avulla.